Linjat

Kalliossa on viisi “Amerikan malliin” numeroiden nimettyä katua Ensi linjasta Viidenteen linjaan. Näiden lisäksi vuonna 1887 vahvistetussa Kallion (Berghäll) vuokra-alueen jakosuunnitelmassa esiintyy nimi 6te Linien — Kuudes Linja; katu tunnetaan nykyään Kaikukujana. Kuudes linja on myös varsin leikkisästi nimetty louhos aivan vähän väärässä paikassa, Hämeentien ja Kaikukadun kulmassa Sörnäisten puolella. Katujen nykyiset nimiasut on vahvistettu vuonna 1928. Linjat on myös Kallion (XI) kaupunginosan osa-alueen nimi.

Käsillä olevan kävelyreitin tehtävänantona on kävellä kaikki linjat päästä päähän, tosin paloittain. Reitti kulkee kunkin pätkän vain kerran; teleportaatiomenetelmien heikkouksien vuoksi reitillä suoritetaan siirtymätaipaleita myös linjoihin kuulumattomia katuosuuksia hyödyntäen. Reitin voi vallan mainiosti aloittaa kummasta tahansa päästä; tässä esitellään Kuudennen linjan alusta alkava ja Kolmannen linjan loppuun päättyvä variaatio teemasta. Jos haluaa pysyttäytyä nimellisessä linjaortodoksiassa ja jättää Kaikukujan väliin, on sekin sallittua — tällöin suositeltava menettely on noudattaa alla olevaa ohjeistusta kohdasta 3 alkaen.

Reitin hoiperteleva mallisuoritus Stravan piirtämänä ja mittaamana:

  1. Reitti alkaa Kuudennen linjan (Kaikukujan) alkupäästä, Hämeentien kulmasta. Kuljetaan Alli Tryggin puiston laitaa Pengerkadun yli, kavutaan portaat ja saavutaan Porthaninkadulle.
  2. Kuljetaan Kallion kirjaston taitse puistikon läpi, ylitetään Fleminginkatu ja oikaistaan Karhupuiston poikki. Ylitetään Agricolankatu ja sen jälkeen Kaarlenkatu ja kävellään Kallion pelastusaseman editse, kunnes ollaan paikassa, jossa voidaan turvallisesti ylittää jälleen Agricolankatu ja siirtyä näin Viidennelle linjalle, as. oy Ihantolan kulmalle.
  3. Lähdetään Viidettä linjaa alaspäin Karhupuiston viertä ja kuljetaan sitä aina Hämeentielle asti. Käännytään oikealle ja jatketaan Hämeentien jalkakäytävää Hakaniemen suuntaan.
  4. Ylitetään Neljäs linja, ja käännytään jälleen oikealle. Neljäs linja talsitaan päästä päähän, jolloin törmätään Castréninkatuun. Ei säikähdetä, vaan käännytään taas, tällä kertaa vasempaan.
  5. Korttelin mittaisen vaelluksen jälkeen olemme Castréninkadun ja Kolmannen linjan kulmassa. Aiemman pitkähkön ylämäkipatikoinnin jälkeen on mukava lasketella Kolmatta linjaa takaisin Hämeentielle. Ja kääntyä oikealle.
  6. Taas kuljetaan Hämeentien viertä vaivainen korttelin matka, ja jälleen on edessä oikeaan kääntyminen. Toisen linjan kuuluisahkoa Via Dolorosaa ponnistellaan tutulle Castréninkadulle, jonka varren jalkakäytävää seurataan vasempaan, kunnes:
  7. saavutaan Ensi linjan alkuun. Käännös oikeaan ja majesteettisen mittainen linjain juuri on edessä. Se kuljetaan kerta kaikkiaan alusta loppuun.
  8. Käännytään oikeaan, kuljetaan Alppikatua, kunnes tullaan jälleen Toiselle linjalle, jota pitkin kuljetaan vielä kerran Castréninkadulle, ja käännös tehdään nyt vasempaan.
  9. Castréninkatua pitkin siirrytään Kolmannen linjan risteykseen, käännytään vasempaan, noustaan loiva mäki Kolmannen linjan (topografiseen) huippukohtaan ja lasketellaan viimeinen kortteli jyrkähköä alamäkeä Helsinginkadulle asti.
  10. Polku on kuljettu; tästä on luontevaa liikunnoida itsensä esim. Helsinginkadun toisella puolen sijaitsevaan Linnanmäen huvipuistoon. Jos Alppiharjun-matkailu ei hirvitä.

Lisätietoja kaipaava löytää niitä esim. teoksista Helsingin kadunnimet ja Stadin mestat, Osa 1.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *